Arki naurattaa

Nyt miuta kyllä ihan naurattaa.

Aamu alkoi kahvinkeittimen täyttämisellä. Äkki pyrähdys ulkona, että saadaan auto lämpiämään piuhan päähän. Avasin päivän lehden keitiönpöydän ääressä ja vietin rauhallisen aamun. Päivä jatkui 90 sentin ristipääruuvi pussin ostolla. Pitkään mieltä vaivannut asia pälkähti mieleeni. Kalenteri. Vuoden 2014 kalenteri. Päivän kauppareissu sai siis päätöksensä kirjakaupassa. 

Viisiminuuttia,

kymmenenminuuttia,

viisitoistaminuuttia,

vierähti nopeasti.

Minkä kalenterin haluaisin? Koko ensi vuodeksi.

Ei Paul coelhon kalenteria, koska viikko ei näy kokonaan samalla aukeamalla.

Eikä tuota, koska päivissä ei näy kellonaikoja.

Eikä tuota, koska siinä on tymät kuvat jotka peittävät suurenosan viikko näkymästä.

Kyllä tämä musta nahkakaninen kalenteri on hyvä. Sama mikä on nyt vuonna 2013.

Nyt miuta kyllä ihan naurattaa.

Onko miusta tullu jo näin vanha?

Musta nahkakantinen kalenteri sai tämän ajatuksen kummittelemaan mieleeni.

 Koko viikko näkymä kellonaikojen saattelemana. Suomen kartta takasivuilla sekä luettelo nimipäivistä.

 Ilman mitään muuta.

Alkaako miun päivä oikeesti sillä, että laitan auton lämmitykseen ja luen kahvikupin kera aamulehden. Samalla toivotan mielelle hyvää työpäivää.

Aluksi mietin, että voiko miun arki kuulostaa näinkin tavallisentylsätä.

Loppujen lopuksi, onhan tää aika mukavaa arkea.

Tasapainoitteleua kuvataideopintojen, töiden ja teatterin ohella.

Teatterin tunnetilaharjoitusten myllerryksen keskellä tai kahdentoista tunnin työkeikan jälkeen on aika mukava keittää sitä kahvia ja käpertyä kissa kainalossa tuijottamaan telkkarista hömppäsarjoja.

Onneksi on myös hölmöjä kissoja jotka tekevät arjesta mielenkiintoisempaa. 

Joka nurkan takana on yksi pelastettava kissa, milloin mimmoseta ongelmasta.