Arki naurattaa

Nyt miuta kyllä ihan naurattaa.

Aamu alkoi kahvinkeittimen täyttämisellä. Äkki pyrähdys ulkona, että saadaan auto lämpiämään piuhan päähän. Avasin päivän lehden keitiönpöydän ääressä ja vietin rauhallisen aamun. Päivä jatkui 90 sentin ristipääruuvi pussin ostolla. Pitkään mieltä vaivannut asia pälkähti mieleeni. Kalenteri. Vuoden 2014 kalenteri. Päivän kauppareissu sai siis päätöksensä kirjakaupassa. 

Viisiminuuttia,

kymmenenminuuttia,

viisitoistaminuuttia,

vierähti nopeasti.

Minkä kalenterin haluaisin? Koko ensi vuodeksi.

Ei Paul coelhon kalenteria, koska viikko ei näy kokonaan samalla aukeamalla.

Eikä tuota, koska päivissä ei näy kellonaikoja.

Eikä tuota, koska siinä on tymät kuvat jotka peittävät suurenosan viikko näkymästä.

Kyllä tämä musta nahkakaninen kalenteri on hyvä. Sama mikä on nyt vuonna 2013.

Nyt miuta kyllä ihan naurattaa.

Onko miusta tullu jo näin vanha?

Musta nahkakantinen kalenteri sai tämän ajatuksen kummittelemaan mieleeni.

 Koko viikko näkymä kellonaikojen saattelemana. Suomen kartta takasivuilla sekä luettelo nimipäivistä.

 Ilman mitään muuta.

Alkaako miun päivä oikeesti sillä, että laitan auton lämmitykseen ja luen kahvikupin kera aamulehden. Samalla toivotan mielelle hyvää työpäivää.

Aluksi mietin, että voiko miun arki kuulostaa näinkin tavallisentylsätä.

Loppujen lopuksi, onhan tää aika mukavaa arkea.

Tasapainoitteleua kuvataideopintojen, töiden ja teatterin ohella.

Teatterin tunnetilaharjoitusten myllerryksen keskellä tai kahdentoista tunnin työkeikan jälkeen on aika mukava keittää sitä kahvia ja käpertyä kissa kainalossa tuijottamaan telkkarista hömppäsarjoja.

Onneksi on myös hölmöjä kissoja jotka tekevät arjesta mielenkiintoisempaa. 

Joka nurkan takana on yksi pelastettava kissa, milloin mimmoseta ongelmasta.

 

Päivän aku ankka hetki

Edelliset aamun teehetket, välipalahetket ja iltateehetket ovat oleet luksusta.

Keittiönpöydän ääressä, edessä vinopino aku ankkoja.

Tälläisistä hetkistä on vierähtänyt tovi.

Nyt saa taas nauttia, tunnit vierähtävät hetkessä ja tee kupissa kylmenee, mutta vanhat aku ankat ei jätä kylmäksi. 

Into valokuvaamiseen on jälleen syttynyt. Filmin muodossa.

Loistava tapa aloittaa viikko,

väsyttävät maanantaiaamut on hyvä viettää pimiössä.

 

Digikameran laturin löytymisen myötä saan tänne jopa parempi laatuisia kuvia.

Sekä filmin kehityttyä kunnon mustavalkokuvia.

Muuto näyttää lupaavalta. Lattia näkyy, eteisestä mahtuu kulkemaan yläkertaan, rappusten laatikot ova hävinneet, terassi on tyhjä tavaroista ja ikkunoita koristaa verhot.

Enää puuttuvat yläkerran kunnostaminen ja yleinen järjestely.

Saisinko lopulta rauhan ja muutto olisi valmis.

Käväisin tänään teatterin harjoituksissa ja huvikseni osallistuin monologin kirjoittamiseen.

Kuuntele musiikkia ja anna mielenvirrata.

Kynä paperille ja aloita kirjoittaminen.

Oli virkistävää kirjoitella suoraan tajunnanvirrasta,

mitä tulee mieleen tästä musiikista?

We have the system, we fuck the system.

Erakko, oma valinta vaiko yhteisön pakotus?

Pilaanko kaiken  vapaaehtoisesti, vai pilaanko mitään?

Sivellin juoksee valkoplankolla paperilla ilman mitään odotusta.

Värit vaihtuvat tunteen mukaan ja kaikki tuntuu täydelliseltä.

We have the system.

Pyörremyrsky alkaa kulua puhki, siirtyy siveltimen liikkeestä paperille, 

pois mieestä.

On rauha.

We have the system.

Mielikuva abstraktista todellisuudesta saa ääriviivansa. Mielen todellisuus värittää kaiken ääriviivojen ulkopuolelta.

We have the system.

Sivellin kaapaisee paskaa paperille. Se leviää.

Paskaa.

Kritiikkinä paskaa. Suutun.

Viha nousee, yhteisö pakottaa värin ääriviivojen sisäpuolelle.

We fuck the system.

Värit eivät soinnu keskenään.

Revin väriympyrän ja syön sen.

Suljen korvani, en kuuntele ketään.

We fuck the system.

Teos ei tunnu omalta. Vihaan sitä.

 Sekoitan uudet väri. Niistä ei synny mitään.

Teollisen harmaata.

We Fuck the system.

Tuska siirtyy käsien vapinasta ylös. 

Ylös mieleen. Sulkee oven perässään.

Aiheuttaa kaaosta ja paniikkia.

Suljen silmäni ja korvani.

Luotto häviää.

Jyrääkö teollinenharmaa, vai onko jossain mielenlaatikon syövereissä pölyä.

Pölyä, joka nousee ja kutittaa silmiä.

Pakko pyyhkiä pöly pois ja avata silmät uudelleen ja nähdä kaikki.

 

Satama

Satama.

Mikä olisikaan parempi paikka hetken rauhoittua ja hengittää. Pitää silmiä kiinni ja kuunnella kuinka laineet iskeytyvät aallonmurtajaan ja ajautuvat siitä rantakivetykselle.

Istuin rantakivellä ja katselin aallonmurtajalla istuvaa kalastajaa.

Hän istui pitkään hiljaa ja paikallaan.

Laittoi ongen hetkeksi maahan, veti myssyään syvemmälle päähän ja jatkoi kalastamista.

Aivan kuin Grimminsadussa, kalastaja ja hänen vaimonsa.

Tarina kalastajasta, taikakampelasta ja ahneasta vaimosta.

Tarina siitä, kuinka mikään ei riitä.

Tarina siitä kuinka halutaan aina lisää, eikä osata tyytyä siihen mitä on jo.

Miun univelka korjattiinkin puhtaalla työnteolla.

En oo nukkunu näin makeasti kuin edelliset pari päivää.

Eikä muuttokaan ärsytä niin paljon.

Eikä iske epäoivo, kun kävelee ulko-ovesta sisälle.

Jopa ootan jo maanantaina alkavaa uutta kurssia.

Mikä siis olisikaan parempaa, kun virkistää itseään kunnon aherruksella ja puurtamisella?

Työllä, josta osaa nauttia.

Nenäpäivän hyväntekeväisyysottelu.

Reilu 15 tuntia jäällä liukastelua ja pitkiä päiviä.

Hyvin nukutun yön jälkeen on mukava katsoa hömppäleffoja ja tehdä pino lettuja.

Nyt_jo_vähän_väsyttäisi

Väsyttää,

väsyttää todella paljon.

Nään unia lomasta.

Muutto väsyttää,

koulu väsyttää,

jännittäminen väsyttää.

Tämä muutto on ollu kaikista raskain mistään miun tekemistä muutoista.

Eilen sain jo raivattua keittiösä eteiseen tilaa, jossa mahtuu jopa käänyä.

Muu osa asunnosta onkin sitten laatikoita täynnä.

Kissat pääs kotia ja tää asunto tuntuu jo ihan mukavalta kotikololta.

Hetki sitten melkein viikon ajan olin koditon.

Vanha asunto ei enää tuntunut samalta kodilta tyhjine huoneineen ja uusi asunto oli vielä vieras. Millon missäkin yökyläilemässä.

Autosta löytyi hammasharja ja vaihtovaatteet. Liikkuva koti.

"Loma" meni myös keikkaa tehdessä.

Tuttu öbaut pääsi vierailemaan Lappeenrannassa.

Ehkä liiankin hienossa paikassa, kokemus sekin.

Oli myös miulle ihan uusi kokemus. Äänipöytä löytyi viinikaapin päältä, syvennettynä kaappiin.

Esityksen hoitaminen hoitui kaljakorin päältä olan yli kurkkimalla.

Tässä hiljaisuuden aikana on kahviteltu, juhlittu taas vanhenemista ja todettu kuinka talvi tekee tuloaan.

On myös käyty katsomassa kuinka tehdään maailmanennätystä, Thrill the world 2013

Kädet verillä tehty metalligrafiikkaa ja tänään ensimmäiset vedokset valmiina.

Voi hyvällä omatunnolla käydä nukkumaan !