Vain hiljainen tuuli puhalsi
eikä häntä enää ollut.
Surun kyynelten lävitse kuultavat
onnellisten päivien muistot. 

Elämä oli työtä, sydämesi hyvyyttä.

Aina ei voi tietää onko aikaa
paljon vai vähän,
yht’äkkiä vain huomaa
se päättyikin tähän.

On hiljainen koti,
eikä ääntä tuu.
Ei kuoleman tarkoitusta
aina ymmärtää voi.

Olet tuhat vaahtoavaa aaltoa,
olet valon välke aallokossa,

 

Tuntui kauhealta astua askel kohti tulevaa.

Unohtaa menneet, kirvelevät muistot.

Oli jatkettava eteenpäin.

Kumihanskat käteen ja tiskiharja toiseen.

Sinua kunnioittaen ja muistaen tiskikone.

Vivaldi Winter

Kaksi leipää paahtimeen.

Yksi c-vitaamini poreilemaan vesilasiin.

Vasen kenkä jalkaan, sitten oikea.

Vasen hiha ensin, sitten oikea.

Oven edessä etsin avainta.

Ensin taskuista, jonka jälkeen kaadan laukkuni ympäri jäiselle pihalle.

Avain tippuu laukusta viimeisenä.

Asetan nimelläni varustetun kellokortin paikoilleen.

Nousen 24 porrasta.

Hapuilen pimeässä seiniä ja etsin tietä lavalle.

Painan valokatkaisijaa ja saan itselleni valoa.

 Riisun huivin.

Riisun takin ja kengät.

Käännän seinässä olevaa avainta.

Koneet käynnistyvät.

Alkaa hurina ja pieni napsuna kaijuttimista.

 Kiipeän aitiooni, poistan pölysuojan ja kuuntelen moonlight sonatan.

Kampaamon hyllyltä nostan vaaleanvihreän laatikon jonka kylkeen on teipattu sana 'mikit'.

 Vaihdan viiteen lähettimeen uudet patterit esitystä varten.

Napsutan sinisen vedenkeittimen päälle.

Kurkotan ylähyllyltä sokeripalan.

 Avaan lehden.

Luen otsikot.

Nousen ja laitan vedenkeittimen uudestaan päälle, eihän se kokaan käynnisty ensimmäisellä yrittämällä.

Minuutin kuluttua kaadan kiehuvan veden kuppiini.

Teepussi jää kellumaan pinnalle.

Upotan sen pienellä lusikallani pohjaan minne se jää.

Luen ensimmäisen lehden.

Vaihto.

Ensimmäinen näyttelijä astuu lämpiöön ja keittää kahvia.

Luen toisen lehden.

Puolituntia esityksen alkuun.

Kiipeän aitioon
Odotan.

Kohtaus 7,
moonlight sonata,
puolituntia mennyt ja toiset vielä edessä ennen väliaikaa.

Otan mukini ja oikaisen katsomon kautta lämpiöön.
Leikkaan palan porkkanakakkua.
Viisitoistaminuuttia ja kiipeän takaisin aitioon.
Kongi soi ja esitys jatkukoon.

Viimeinen sointu. Valot pimenevät ja yleisö taputtaa.
Kiitosvalot nousevat ja näyttelijät kumartavat.
Haen takkini ja kenkäni.
Käännän seinässä olevaa avainta toiseen suuntaan ja koneet sammuvat.
Levitän pölysuojan ja toivotan hyvät yöt, huomenna nähdään.

Kävelen pakkasessa sillanyli, oikaisen voimalan läpi ja olen kotona.
Kissat tulevan vastaan.

 

 Ja nyt alkaa kolmen päivän vapaat.
Eilisen päivän pyhitin pelkästään olemiselle.
Käytiin makuunissa pitkästä aikaan.
Tehtiin hyvää ruokaa.

Lauri löysi miulle uskomattoman hyvän leffan.

Komediaa.
Mitä muuta voi odottaa
Jack Black
Owen Wilson
Steve Martin.

Ootettiin komediasähläystä.
Luultavasti suomennettu nimi huijasi, posketonta bongausta.
(The Big Year)
 ja odotukset oli jo valmiiks korkeella.
Mutta mitäs myö sitten katotaankaan 96 minuuttia?
Lintujen bongausta.
Tai se nyt olijo valmiina tiedossa, mutta ootettiin että se olis puettu siihen komediasähläykseen koko elokuva.
Ei.
Katottiin lintuja.

Onneks sentää oli muitaki loistavia elokuvai, ettei tää jääny ainoaksi.

Nyt laitan hieman Vivaldia ja igor stravinskyn rite of springin soimaan ja koitan saaha jotai hyödyllistä aikasiks.
Jos sitä vaikka haluais sen kolmevuotta havitellun paperin käteen 1.kesäkuuta

Mato

Hei myö päästii terminaaliin asti!

Tottakai kun helsinkiin on päässy pitää se alottaa paikassa nimeltä

Robert's Coffee.

 

Tuntu kylläkin hassulta kun kerranki oli tilaa.

Laukut mahtu olemaan pöydän vieressä, eikä niitä tarvinnu tunkea syliin.

Ei tarvinnu oottaa pöydän vapautumista ja juoda sillävälin seisaalteen.

 Mitä ihmettä?

Laivaan astuessa vastassa oli viulukvartetti.

Pystyin heti kuulemaan päässäni virren ja uppoavan laivan narahtelun sekä ihmisten kiljumisen.

Ja asiaahan ei auttanut kannelle päästyttyä jäälauttojen näkeminen.

Loma alkoi virallisesti Irish coffeen merkeissä.

Uloskatsoen kuinka satama jäi taakse ja edessäpäin näkyi vain avomerta.

(Heti ensimmäisen puolentunnin kuluttua, kun laiva mutkitteli pois saaristosta)

Mitäs siellä promenadekannella onkaan seinänvierustat täynnä.

Haltioituneet katseet näkevät rivin pelikoneita.

Toisen perään loputtomasti hedelmäpelejä.

Voittoa tuli!

 

Hyttiin ja valmistautumaan illan buffettiin.

Mitä tapahtuu kun ihminen näkee monta pöytää täynnä erilaisia ruokia. 

Alkupalat, pääruuat, jälkiruuat.

Monia monia pöytiä täynnä herkkuja.

Ensimmäisten parin minuutin aikana kun ihminen näkee nämä ruuat on hän jo täysi.

Syö silmillään.

Tämän jälkeen alkaapi parin tunnin suurmässäily.

"Tää ei kyl maistu ananakselta, en maista mitää! Mut tän kyllä maistan täs on vanilijaa ja vanilija on kuiteki hienostunu maku!"

Viimesillä voimilla ihminen kömyää jälkiruokien pariin.

Käyttää viimeisimmätkin voimavarat jäätelön kaapimiseen tai kakkupalan nostamiseen.

Buffet-rituaalin jälkeen asiakas kiipeää rappuset ylös buffetistä etsien hädissään omaa hissiään ja hyttiään.

Yhtäkkiä oma hyttikäytävä näyttääkin loputtomalta.

Oma hytti.

Oma sänky.

Nyt.

Pakko.

Ähky.

Rituaalista selviydyttyä jälkeen

lähdetään tietenkin kiertämään kauppoja ja katsastamaan 

taxfree.

Tobleroneja ei sais missään nimessä myydä tavallisissa kaupoissa.

Ttää olis ainoastaan sallittua myydä laivalla.

Koko matkan ajan havittelin erään kahvilan norsua.

Hyvin olisi tuo mahtunut olohuoneen nurkkaa koristamaan.

Taxfreestä äidin mukaan tarttui hyvin pinkki pullo.

Maku toi mieleen moni moni vuosia sitten olevan kreikanmatkan.

Silloin kotiin tuotiin tulijaisiksi ruusuvesimarmeladikarkkeja.

Ja edelleen ne marmeladit saavat kylmätväreet kulkemaan päästäjalkoihin.

Mitä tapahtuu kun mies tarttuu pulloon joka on tarkoitettu tytöille?

Iltaisin laivanasukkaita viihdytti Vic and the victims.

Tukholmassa löysin ihanne kahvilani.

Pieni vanha rakennus, hämyinen tunnelma.

Pienet puupöydät ja tuolin.

Nykytaidetta seinillä,

valaistuksena toimi ainoastaan katosta roikkuvat paljaat hehkulamput.

Ja kaiken lisäksi ihastuin kippohin joissa tuotiin teet, kahvit ja kaakaot.

Vanhankaupungin katuja tallattiin eessuntaas.

Kuninkaanlinnakin tuli nähtyä, mutta paras yksityiskohta koko linnassa oli

pihallaolevassa katulampussa. Mato.

Satuttiin paikalle justiisa semmosena päivänä millo oli valtiovierailu.

Eli kaikki tiet suljettuina.

Metro ainoana kulkuvälineena.

Perinteiset polkkakarkit tottakai napattiin mukaan.

Ainoat kissat koko reissulla näin vanhankaupungin thaihieronnan ikkunassa.

Lopuksi viimoisin kuva on ainoastaan omistettu Liisalle.

Joka haaveilkoon ainiaasti katkarapuleivistä.

Ole Hyvä!

Berliininmunkki

Pieni loma alkoi.

 

Pitkästä aikaa putsasin liitutaulun ja kirjotin päivän siivous ja pakkaamis suunnitelman ylös.

 Monen pyykkikoneellisen, tiskikoneellisen ja imurointituniten jälkeen tuli siistiä!

Illalla oli ylpeyttä ilmassa ja hyvällä omatunnolla pystyi lämmittämään kaakaota ja syömään teatterilta saaneita jämä leivoksia.

 Puolen yön aikoihin suuntasin ajatukseni kohti olohuoneessa olevaa tyhjää laukkua.

Pakkaamista.

Loppujenlopuksi puolet pakattavista jäi kuitenkin aamuun.

Ja kissa sai hyvän nukkumapaikan yöksi.

 Ensimmäinen pysähdys paikka jäi hetkisitten taakse

Berliininmunkin  puolitus ei menny iha suunnitelmien mukaa.

Kyllä se silti maistu kera irtokuorrutus palasien.

Nyt auto on suunnattuna kohti pääkaupunkiseutua.

Kohti Silja Serenaden sisar alusta.

Permanto

Päivä alkaa mitä parhaimmalla tavalla.

Pääsen ostamaan jo kolmannen virtajohon tälle koneelle.

 Tästä päivästä lähtösin kissat ei saa olla samassa huoneessa tän johon kanssa.

KOSKA

en aijo osataa tälle koneelle enää neljättä piuhaa.

Onneksi päivää kuitenkin piristi 20 tulppaanin kimppu.

Ja nyt töissä ollessani toivon heidän saavan olla aivan rauhassa hyllyn päällä, eikä yksikään kissa pudota maljakkoa tai muuten vaan huvikseen kaada vesiä lattialle.

Vissiin kissoillakin kevättä rinnassa, koska normaali riehuminen on tuplaantunut.

Ainoan levon hyöki saa, jos vahingossa osuvat ikkunasta tulevaan auringonsäteeseen.

Kallistuvat samantien paistattelemaan aurinkoa ja lähtevät vasta sitten kun aurinko menee pilveen.

Hyvin hyvin rankkaa tuo kissan elämä.

Olisha se kiva viettää vaikka yks päivä kissana.

Voisit aamulla nukkua pitkään tai sitten herätä kuudelta pomppimaan omistajien päälle.

Huutamaan heidän korvanjuuressa, että on suurensuuren nälkä.

Saisit ruokaa valmiiksi pilkottuna lautaselle.

Voisit nukkua niin monet päiväunet kuin haluaisit.

Saisit riehua, juosta, pomppia ja sitä pidettäisiin vain hauskana.

Voisit salaa repiä vähän tapettia tai kaataa kukkamaljakon. Sen kukkamaljako,n jossa on eniten vettä.

Illalla voisit käpertyä nojatuoliin, kaivautua viltin alle ja nukahtaa.

Töissä perinteisen  luenkaikkilehdetmitätalostalöytyy- viihteen sivutin ja koitin miettiä mitä tapahtuu ensi syksynä.

Toivottavasti olisin ainakin valmistunu ja saanu hyvät paperit koululta.

Mutta mitäs sitten.

Nooooooo kylläse vielä selviää. Ei huolta.

Nyt voisin paistatella kevätaurinkoa ja miettiä hyvällä mielellä tulevaisuutta ja koittaa olla murehtimatta.

Mut hei apua kohta alkaa esitys ja mie vielä viettelen teekupposen kanssa lämpiössä aikaa.

Pitäis sitä kai töitäki tehä.... Tänää viimone ja sitte onki pienmuotone loma.

Pahvilaatikko

Kevät! Kevät! Kevät!

Onneksi ruttu on palannu miun viereen nukkumaan kylällä käydessä.

Vaikkakin on tuo omapaikka hiukan unohtunu, se ei ollut ennen peiton alla keskellä sänkyä.

Sopuun sentäs päästiin, eikä hää ees kostoks vallannu yöllä koko peittoa!

Aamulla olis pitäny lähtee hämmentämää muita liikenteen sekaan, muttei (yllätys) tuo aamuherätys ollukkaa iha miu juttu. Tottunu nyt ihan lomailemaan esitysten alettua. Jopa keskellä viikkoa vapaata!

Pikkase kyllä jäi harmittamaa jättää Lauri yksinään sairastamaan ja pärjäämään.

Onneks tuo nyt kuiteki tuossa vieressä elossa on yhä.

Ruttu oli samaa mieltä aamuherätyksistä.

Onnekseen aamujumpat on keksitty.

Miulle taas hiukan pientä ylellisyyttä, tuoreen aamulatten muodossa.

Päivän käynnistyessä ja iskän syventynyt katse kitaran kaulassa päätin livahtaa tutkimaan miun entisiä kaappeja, jossa vielä majailee vanhoja tavaroita.

Keräsin vanhat kalenterit ja päiväkirjat äkkiä talteen kotiin vietäviksi. Pääsevät muitten joukkoon pahvilaatikkoon ja sängyn alle. Ala-asteen vihkojen ja kipsihammasvedoksien seasta

hyllyn perältä löysin myös todella todella vanhan pienen kirjasen. 

Kymmenenvuotiaan minäni kirjoittamia runoja.

Suuria viisauksia siitä miksi kyyhkyset ovat valkoisia eivätkä saisi muuttua mustiksi.

Kirjanen päätyi myös muistelmien pahvilaatikkoon, tallessa ja salassa muitten katseilta.

Tänään illalla päätän myös unohtaa asioita syvälle syvälle pahvilaatikon uumeniin ja katsoa mitä tapahtuu. 

Kylläne siellä laatikossa pärjää ihan ilman miun apua.

Aattelin kattoa mitä tapahtuu jos ei murehtisi vaan antaisi pahvilaatikon hoitaa tämän asia,

pitää sisällään tärkeät asiat, salaisuudet, murheet, haaveilut ja unelmat.

Mie keskityn nyt nukkuumaan.