sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Mitä tapahtui joulukuulle?

On kahdeksas päivä joulukuuta.
Lintuvainaani syntymäpäivä,
myös tädin miehen syntymäpäivä.
Itsenäisyyspäivä meni.
Aattoon on viisitoista päivää.
Ensi viikolla olisi jokavuotinen helsingin matka,
sekä öljyvärityön näyttö.
Joulukortit pitäisi lähettää huomenna.

Eikä ole yhtään jouluinen olotila!

Missä kaikki jouluhössötys on?
Missä kaikki jouluvalot?
Oon saanu aikasiks laittaa vain yhdet ainoat ulkovalot ja tänään levitin pöydälle punaisen kaitaliinan.

Mihin on miun koko joulukuu valunut?


Marraskuun 28. päivä



 Tampereen Työväen Teatteri - TTT
Addams Family.


Oli muuten mukava käydä kattomassa pitkästäaikaan vieraassa teatterissä esitystä.
(Vaikka teatteri muistutti hyvinpitkälti omaa kaupunginteatteria)
Olin luultavasti vaan niin haltioissani, että osasin keskittyä itse tarinaan, kokonaisuuteen.


Samalla reissulla maistoin ensimmäistäkertaa elämässäni oikeaa juustokakkua.


Paikalle saavuttiin sujuvasti puoltoistatuntia ennen esitystä.



Ja alkuperäset kuvat löytyy täältä  !
 


Joulukuun 1. päivä



 
Paljon puuterilunta.
Maa pysyi valkoisena.




Joulukuun 4. päivä

Töitä.
Onneksi.

Viimeisin keikka heitettiin kaupungintalolla.
Itsenäisyyspäivän vastaanottoa rakentaen.


Eli sinistä, sinistä ja vielä sinistä.



Joulukuun 5. päivä

Ensimmäinen lumimyrsky.
Rikkinäiset terassin ikkunat.



Talven ensimmäinen lumilyhty.
Lumi olikuin elokuvalunta.
Se tuntui, kuulosti ja näytti erillaiselta.



Ensimmäistä kertaa kameranlinssiin tuli ohut jääkerros.



Ensimmäiset lumityöt.


Selviääkö pikkuhavuni talvesta?



















Sormet, nenä, jalat ja korvat jäässä ei ole muuta tekemistä kuin kuvata jouluvaloja.



Samana iltana löytyi myös miun ja kissojen yhteinen lempi harrastus.


Golf.




Joulukuun 6. päivä

Hyvää itsenäisyyspäivää.

 BATMAN nanananananana







Ja nyt ... hengähdys tauko




Ja illan viihteeksi niitä oikeita kohuttuja natsitorttuja.




Puolustukseski. En tiedä mitä tämä blogi teki kuville, koska kaikki ovat hyvin rakeisia ja epätarkkoja. En jaksa tapella. Anteeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti