Pihlajakettu

Viimeiset viikot on kulunu kettukarkkipöllyssä.

Karkkipapereita löytyy taskuista, pöydiltä ja laukuista.

Ja täähän tarkottaa sitä, että yleisölliset esitykset ovat lähellä.

Kolme kuukautta ja yksi päivä.

Kesäkuuhun.

Kevätaurinko on alottanu jo lämmittämää.

Paljo mukavampi kävellä töihi kun aurinko paistaa.

Sain jopa siivottua ja siirrettyä työpisteenikin ennen ensi-iltaa.

Miut ajettiin nurkkaa.

Eilen vietettiin ensi-iltaa.

Pitkästä aikaan moneen vuoteen tuli kunnon ensi-ilta jännitysodotuslevottomuus.

Viimeeks tällästä oli kun olin ite lavalla.

Heräsin aikasi vaikka olis saanu nukkua pitkään. Yritin siivota ajankuluksi, mutta päädyinki kuuntelemaan vanhoja levyjä olohuoneen lattialle. Pitkän paikallaolon jälkeen alko ympyrää ravaaminen. Aamu kymmenestä puoleen neljään ympyrää ravaamista hyvin levottomana.

Ensi-iltaa edeltävänä iltanakin oli mielenkiintoisempaa tuijotella kissojen kanssa ikkunalaudalla täysikuuta.

Kirkas pakkasyö. Muissa taloissa ei ollenkaan valoja. Taivaalla möllöttää kirkas kokonainen kuu, jossa näkyy selvästi jokainen kraateri kuoppa.

Puista tippuu hiljalleen lumihilettä minkä kuun valo saa kimaltelemaan.

Mie makaan sängyllä ja tuijotan ulos.

Miulle vilkuttaa tähti.

Tuikkii kirkaasti ja vaihtaa väriä

Kissa istuu ikkunalaudalla täysin paikallaan ja tuijottaa kuuta.

Omalla tavallaan hiukan taijanomane tunne.

 

Näytös oli jännää. Iha erilaine tempo ja näyttelijät teki loistavia suorituksia. Ihanku olis eri tekstiä seurannu.

Jee, tuntuupas mukavalta ku on ahertanu viimesen kuukauden pitkää päivää ja nyt saatii työ päätöksee ja lavalle yleisön kateltavaks. Voi hyvällä omatunnolla vietellä näytösten välisiä vapaapäiviä. Jos sitä osaa olla vaan enää. 

Sain myös ensimmäisen suunnittelija kukkakimppuni.

!

Minkä kissa on ehtinyt kaataa jo lähemmäs viitisen kertaa. Huoh.

Olo on metsänvihreä sekä hopea

Meillä oli lempeää chiliä..

 Sekä manun onnistudeinkuvien- viikko

Ensi-iltaan puoltoista viikkoa. HUI!

Huomenna ensimmäinen läpimeno.

Jännää.

Ja taas viikon päästä ihmetellään miksei olla oltu siististi ja miksi ollaan sotkettu katsomo.

 

Tänään leikittiin salapoliiseja.

Ajettiin parkkihalliin, istuttiin autossa hiljaa ja äänitettiin ohimeneviä autoja. 

Kuljettiin ihmisten perässä mikin kanssa, että saataisiin askelia nauhalle.

Aamulla kattelin penkkariautoja.

Mitä jos mieki olisin menny lukioo?

Mikähä olisin ollu penkkareissa?

Bellatrix Lestrange tai Cruella de vil kenties?

Jääköön salaisuudeksi.

Seitsemän nälkäistä kääpiökarhua

Täälä alko kirjahyllyjen päivitys.

Meillä se kuitekaan ei ihan yhessä illassa hoidu vaan työhön menee pari päivää.

Kirjoja on paljon.

Jokapaikassa.

Paljon paljon kirjoja.

Siinä on kaikki uudet hankinnat jotka ei oo mahtunu hyllyyn ennen päivitystä.

Kirjahyllystä oon kyllä erittäin ylpeä.

Harkkoja, hopeamaalia, liimapuuta, ikean mattojarrua, mustaa petsiä ja puolihimmeää lakkaa.

Vielä puolenyön aikana ollaan tässä tilanteessa.

Onneksi on toscakakkua ja uutta teetä. Avattiin siis vietnamin tuliaisia.

Ei menny niiku strömsössä

Eilen
huomasin
olevan jo helmikuun kolmas päivä ja vasta nyt pakkasin viimeiset joulutavarat laatikkoon ja suljin heidät kaappiin taas seuraavaksi vuodeksi.

Joten tämähän tarkoittaa sitä, että sain taas takaterassin oven auki.

Lunta sinne oli kertynyt varmaan metrin verran eikä oveakaan saanut kokonaan auki.

Täysin koskematonta ja valkoista lunta jota en halunnut kolalla pilata. Jääköt sinne ja sulakoot keväällä pois.

Miulle avautui taas ihan uusi maailma. Vietnami.

Mielikuvani maasta perustuu lähinnä historian kirjan kuviin.

Mustavalkoisiin sotakuviin.

Maa johon en todellakaan haluaisi lähteä retkeilemään pariksi viikoksi.

Joten kerrankin odotin matkakuvien katselemista.

Vietnami olikin buddhamaa täynnä nuudeleita.

Parasosuus tietenkin oli tuliaiset.

Vähä kaikkea kivaa.
Sain oikein mukavan ison, muhkean, pehmeän ja lämpimän huivin.

Paikallista kahvia ja teetä. Vähä hienompia syömäpuikkoja (uskomattoman epämukava sana, outo, syömäpuikko)
Pitkiä suitsukkeita, luulin et ne olis ollu paljo vahvempia mihin ollaan totuttu, mutta ei. Tuoksu kestää kyllä pitempään eli oisko nää nyt niitä kunnon oikeita suitsukkeita? Verrattuna käyttämiimme indiskan suitsukkeisiin.

Lauri sai taas onnenkalun autoon. Jospa thaimaan norsu ja vietnamin kello nyt jo pikkuhiljaa auttaisi,
ettei tartteis joka yö peruutella pakettiautoja päin.

Eilen illalla mietin, että oonko ihan tosissaan heräämässä vapaapäivänä klo 6.45 ja vielä vapaaehtoisesti lähdössä töihin?
Tarkotus oli oikein reippaana lähteä kameran kanssa kuvaamaan otoksia opinnäytetyöhön.

Illalla luulin pakkaavinani kaiken tarpeellisen mukaan.
Videokamera, kamera, läppäri + kaikkien virtalähteet.
Pystyttäisin itselleni oikein kunnon työpisteen aamulla.

Unohtuneet tavarat:
-Kamera + laturi
- Videokameran laturi
-Videokameran kasetti
-Puhelimen USB piuha
-Läppärin virtapiuha

Ehinhä mie reilu tunnin kuvata ennenkuin akku loppu. Oisin myös ottanu kuvia.
Joten kameran unohduksen takia päätin ottaa puhelimella kuvia ja siirtänyt koneelle ja vaikka tähän kirjotukseen. Mutta e,i usbi kotona.
Joten vapaapäivän työreippailu ei menny ihan niiku strömsössä.

Nyt sitten oottelen ruokatauko seuraa ja toivon että läppäristä ei loppuisi ihan heti virta.
Kiitos Kaunis.

Satakuusikymmentäsenttimetriä

Äiti kävi ja toi mukanaan kaikkea uskomattoman hyvää.
Itsetehtyä mehua, appelsiinejä, luomuruisköntti sekä runeberginleivoksisa.

Nuo runeberginlevokset onki iha oma juttunsa.
Joka vuos oon aina iha innolla niitä ostamassa tai syömässä.
Kuitenkin sitten se jokaikinen vuos leivosta haukatessa huomaan, ettei se ollutkaan niin hyvää mitä muistin.
Ja näin käy aina.

Sain myös Manusta ensimmäisen hyvän kuvan.
Ilman salamaa, ilman kieroja tai kiinni olevia silmiä.
Hyvin komeana poikana oli nyt.

Töissä olin oikein tyytyväisin mielin, koska kerranki oli
jätetty todella hyvät ohjeet tuurauskeikkaa varten.
Kiitos kaunis.

Vaikkei ilta ihan ongelmitta sujunut.
Huomasin 160cm olevan aivan liian vähän.
En ylettyny kunnolla edes vaihtamaan kiilan kokoa.
Saati sitten kunnolla näkemään sen kanssa lavalle.
Melkein suorin käsivarsin kannattelin montakymmentä kiloa täysin paikoillaan.
Kroppa kävi kramppaamaan ja tärisemään.
Eikä siinä vielä kaikki.
Ennen väliaikaa kävi tarkkaamossamme haisemaan palanut hius.
Kärväyttelin siinä sitten otsahiuksia samalla.
Koska olin liian lyhyt.
Onneksi sekin virhe saatiin paikattua korokkeella ja loppu esitys meni vaivattomasti.

Miun ruttu ei suostu tulemaan enää miun vieree nukkumaan kylällä käydessä.
Hää huomas, että on paljon mukavampi vallata yksinään sohvan nurkka ja kaivautua peiton alle.

Aluksi olin oikein tyytyväinen ettei ole enää peittovarasta, mutta ikävä siinä tuli yöllä tuhisevaa ruttua.

Terve taas

On tavallinen talviaamu.

Herään ensimmäisenä.

Ikkunalaudalta nappaan matkaan lempi villatakin.

Ripustan villatakin päälleni samalla kun kävelen varovasti, ettei lattia narahda.

Sytytän olohuoneeseen kynttilät, sukellan viltin alle uusimman cosmopolitanin kanssa.

Aamun kuluessa mietin meidän olohuoneratkaisua.

Oikeastaan olen tyytyväinen, ettei omatahtoni mennyt läpi muuttoa tehdessä.

(Ja tätähän en koskaan ääneen myönnä) 

On mukavaa kun on huone johon voi oikeasti tulla rauhoittumaan. 

Ei mitään muuta elektroniikkaa kuin radio.

Iso kirjahylly, sohva ja kirjotuspöytä.

Tätä miettiessä ensimmäinen karvapallo tulee silmiään siristellen vierelleni.

Maukaisee ja kömpii syliini nukkumaan.

Enää ei ole kipeä flunssainen olo.

Töihin pitäisi mennä illalla tuurauskeikalle.

Seuraajaspotin varteen.

Toissapäivänä ei olisi voinut miettiäkkään töihin lähtöä.

Silloin parasystävä oli  Bafucin.

Ja myös finrexin.

Ja myös kuumemittari.