torstai 13. joulukuuta 2012

Niistäjä

Aamu alkaa T:llä

Työ.
Arkistointityö.
Arkistointityötä vajaa neljä tuntia.
Ja se oli uskomattoman mielenkiintosta.
!
Teatterin oman historian läpikäyntiä.
Oikein mukavaa,
eikä tänään tarvinnu vilkuilla kelloa ollenkaan.
Siinä huomas myös todella selvästi tekniikan kehityksen.
Kuinka valokuvista pompataan vhs:ään ja siitä jatketaan eteenpäin levyllä oleviin digitaalikuviin 
ja käsikameralla kuvattuihuin DVD otoksiin ja uusin mikä laatikoista löytyi oli blu-ray tallenne.
Ja koko tämän aikakauden läpi kuvissa näkyi eräs sama henkilö joka löytyy vieläkin teatterin lavalta.
Vampyyri?



Mummilta kävin etsimässä kakkuvuokia.
Mukaan tarttu myös resepti.
Joka saa tänä jouluna paljon käyttöä.
Ja toivottavasti toimii sillä muuten tapani mukaan aatonaattona
 valvotaan myöhään panikoiden joululahjoja.
Ei olisi ensimmäinen kerta.



Pitäiskö kokeilla myös tehä ite himmeleitä?
Ei niitä sais kissoilta rauhassa tehä,
mutta tulispa persoonallisia koristeita.

Mummilta löytyy myös yksi pieni käytännöllinen esine jota en itse omista.
Mikä pitäisi kyllä olla tääläkin taloudessa.


Teepussin niistäjä.
!
Nerokas.
joululahja toive?


Kiiviä on pakko syödä, vaikka sen jälkeen kutittaa kitalakea ainakin tunnin.
Pakko.


Nyt community ja walking dead

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti