perjantai 28. joulukuuta 2012

Musta möykky

Aamu alkaa O:lla

Opiskelua.
Lomalla.
Olen siis ahkera.


Saatiin vihdoinki jotai aikaseks.
Jos sitä vaikka sais ajokortin ni vois unohtaa kaikki ikävät
 kylmät kauppareissut painavine ostoskasseineen.

Sillä aikaan kun joku opiskelee ahkerasti niin 
joku toinen voi viettää leppoisia lomapäiviään.


Kolme päivää jäljellä, siis sille.


Miten sanotaan italiaksi hyvää ruokahalua?


Voikun joku hymyilee noin paljo ja iloitsee ulos pääsystä
 ja lumikinoksissa peuhaamisesta.


Vaikkakin vaikeuksiakin löytyi.
Ei voinu kävellä muuten kuin renkaan jälkiä pitkin.
Kotiin meno viivästy, koska jälkiä ei mennyt suoraan kotiin saakka.


Miun ilta koostui tästä kuvasta
ja seuraavasta.


Sillävälin ku pojat leikkivät sankareita vietin mie aikaa kynttelikön valossa lukien.
Ja lopulta kävin heiltä ottamassa leffoja joita hyö oli jo katsoneet.
Ikkunalaudalla elokuvien katsominen on muuten oikein mukavaa,
sellaseen ajanviettoon kannattaa kuitenkin omistaa hiukan leveämpi ikkunalauta.
Helpottaa huomattavasti.


Katottiin Susun kanssa ensimmäistä elokuvaa,
ensimmäisen räjähdyksen tultua reaktio oli seuraava


Äkkiä piiloon.

Nyt tässä iltasella Manu tuli ensimmäistä kertaa poseeraamaan kameran eteen.
Valitettavasti tulos on aina sama.
Mustamöykky.


Ja jos käyttää salamaa paljastuukin hellyyttävästä kissasta rumakatti.


Silmät aina joko kiinni, sirillään tai muutenvaan vinossa.
Ja lopputulos on aina vihaisen näköinen, vaikka totuus olisi kaikkea muuta.

Ainiin ulkona sataa kokoajan lisää ja lisää lunta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti