perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kiitos Kaunis

Kaikki onkin jo valmista.
Kaikki.
Painat lähetä - nappia sähköpostissa ja kivi sydämeltä tippuu vaa ykskaks pois.
Semmosista tunteista pitäis varottaa etukäteen.
Tuntuu kuinka ootki yhtäkkiä pelkkää heliumia ja ilokaasua.
Voin alottaa kevään ja kesän kunnolla.
Talven näytelmäkin loppu, the end.


Paras tapa kevään aloittamisessa on ostaa läjä ilmapalloja.
Oman ja kissojen mieliksi.

Ensimmäiset kesäteatterin harkat, kesä lähti käyntiin kerralla.
Kaks käsikirjotusta oottaa kunnollista lukemista ja paneutumista olohuoneen pöydällä.
Ja se tuntuu uskomattoman hyvältä.

Kevääseen kuuluu myös iso läjä multaa ja uudet lenkkeilykengät.
Lopputyöahdistustyöstämis puuhissa menetin kaksi pientä taimen alkua.
Yksi päätti vain kasvunsa ja kissa vei matkoilleen toisen.


Onneksi vihannekset kukkii. Onpaha hyvä syy käyvä kattomassa torilla kukkia.

Miun uusin hyväystävä, aamujen pelastaja
Paras hankinta pitkään aikaan, kiitos äiti.


Kevääseen kuuluu myös tuoreappelsiinimehu.
Sekä teatterifestivaalien palaverit.



Lehen lukemine on jo vaikeeta, minkälaista se olikaan tehä lopputyötä?
Ohjelappusia löytyy vieläkin oudoista paikoista.

Nyt kesä jo kovaa vauhtia tulossa eikä miulla huolenhäivääkään, asiat tuppaa hoitumaan,
keskityn nyt myös enemmä kirjottamaa, kiitos kaunis.
Nukun kauneusuneni, koska huomenna töitä tehdään muumimamman kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti