Vain hiljainen tuuli puhalsi
eikä häntä enää ollut.
Surun kyynelten lävitse kuultavat
onnellisten päivien muistot. 

Elämä oli työtä, sydämesi hyvyyttä.

Aina ei voi tietää onko aikaa
paljon vai vähän,
yht’äkkiä vain huomaa
se päättyikin tähän.

On hiljainen koti,
eikä ääntä tuu.
Ei kuoleman tarkoitusta
aina ymmärtää voi.

Olet tuhat vaahtoavaa aaltoa,
olet valon välke aallokossa,

 

Tuntui kauhealta astua askel kohti tulevaa.

Unohtaa menneet, kirvelevät muistot.

Oli jatkettava eteenpäin.

Kumihanskat käteen ja tiskiharja toiseen.

Sinua kunnioittaen ja muistaen tiskikone.