Äiti kävi ja toi mukanaan kaikkea uskomattoman hyvää.
Itsetehtyä mehua, appelsiinejä, luomuruisköntti sekä runeberginleivoksisa.
Nuo runeberginlevokset onki iha oma juttunsa.
Joka vuos oon aina iha innolla niitä ostamassa tai syömässä.
Kuitenkin sitten se jokaikinen vuos leivosta haukatessa huomaan, ettei se ollutkaan niin hyvää mitä muistin.
Ja näin käy aina.
Sain myös Manusta ensimmäisen hyvän kuvan.
Ilman salamaa, ilman kieroja tai kiinni olevia silmiä.
Hyvin komeana poikana oli nyt.
Töissä olin oikein tyytyväisin mielin, koska kerranki oli
jätetty todella hyvät ohjeet tuurauskeikkaa varten.
Kiitos kaunis.
Vaikkei ilta ihan ongelmitta sujunut.
Huomasin 160cm olevan aivan liian vähän.
En ylettyny kunnolla edes vaihtamaan kiilan kokoa.
Saati sitten kunnolla näkemään sen kanssa lavalle.
Melkein suorin käsivarsin kannattelin montakymmentä kiloa täysin paikoillaan.
Kroppa kävi kramppaamaan ja tärisemään.
Eikä siinä vielä kaikki.
Ennen väliaikaa kävi tarkkaamossamme haisemaan palanut hius.
Kärväyttelin siinä sitten otsahiuksia samalla.
Koska olin liian lyhyt.
Onneksi sekin virhe saatiin paikattua korokkeella ja loppu esitys meni vaivattomasti.
Miun ruttu ei suostu tulemaan enää miun vieree nukkumaan kylällä käydessä.
Hää huomas, että on paljon mukavampi vallata yksinään sohvan nurkka ja kaivautua peiton alle.
Aluksi olin oikein tyytyväinen ettei ole enää peittovarasta, mutta ikävä siinä tuli yöllä tuhisevaa ruttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti