Korvapuusti

Avain ranteeseen kieritettynä tallustan ylös puisia- valkoisia portaita, joita reunustaa harmaa kaide.

Avaan raskaan korkean mustan palo-oven. Se narahtaa.

Lisää portaita. Punaisia. Kokolattiamatolla päälystettyjä.

Ei ketään. Olen ensimmäisenä paikalla. Jännittää.

Kiipeän lisää portaita. Täytän vedenkeittimen, istun alas ja avaan päivän lehden.

Kokous alkaa mihin rynnistimme myöhässä.

Kaksi korvapuustia. Tahmaisia kanelimöykkyjä.

Perjantaina heräsin kymmenen jälkeen. Ihanliian aikaisin. Reilu viisi tuntia unta.

En avannut telkkaria, miten olisin normaalisti tehnyt muiden vielä nukkuessa.

Vaan etsin eteisen laatikko vyörystä lukulasini, sytytin kaksi kynttilää ja aloin lukemaan.

Ei väsyttänyt, ei särkenyt päätä. Kirja ahmaisi minut mukaansa.

Keskeytin ainoastaan keittämään keittoa.

Viimeisiä lukuja ahmiessa iski raivo.

Puhdas kiukkuitkuraivo.

Kirjassa tapahtui täsmälleen samallatavalla kuinka miulle itellee kävi. Aluksi olin innoissani tekstistä kuinka siinä kuvailtiin tapahtunutta täsmälleen samalla tavalla miten olisin sitä itsekkin kuvaillut. Kunnes tapahtui täysin raivostuttava prinsessa loppu. Miksei tällein käy koskaan myös meille lukijoille. Aina yhä uudestaan ja uudestaan luetaan itseämme koskettavia asioita ja huomataan kun toiset pärjää paremmin ja löytävät ratkaisut jokaiseen ongelmaan. Kuinka paha voitetaan, unelmat toteutuvat ja kaikki elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. Loppu. 

En ole varmasti ensimmäinen enkä viimeinen kuka valittaa liian onnellisista prinsessa lopuista, mutta ketäpä ei välillä raivostuttaisi tarinat jotka viittaavat omaan samankaltaiseen elämään kuin kirjan henkilöillä, erona kuitenkin kirjan prinsessaloppu.

Vanhat kunnon Grimmin sadut olisivat täynnä loistavia lopetuksia ihan milletahansa tarinalle.

Välttämättä aivan kaikissa lopetuksissa ei tarvitsisi repiä itseään kappaleiksi niinkuin Rumpelstilzchenissä eli tittelintuuressa tehtiin.

Oon aina tykänny Grimmin saduista, mutta vasta tänään miulle tuli uutisena se etteivät veljekset itse ole keksineet satuja vaan muokanneet niitä kansantarinoiden pohjalta.

Punahilkkakin alkuperäiseltä versioltaan on kaikkea muuta kuin mukava satu jota lapsille luetaan iltasatuna.

Punahilkkaa kerrottiin aiemmin tyttönä joka söi vahingossa isoäidinsä lihaa. Riisuutuu sitten häpeän johdosta ja juoksee metsään jossa viettelee ja myy itseäänsä sudelle.

Veljekset muokkasivat satuja kuitenkin opettavaiseen versioon. Hyvä niin.

Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Suunnitelmien hajottua palasiksi saattaa se tukea kuitenkin jotain toista suunnitelmaa.

Lauantaina pukeuduin nätisti ja ripustin korvaan oikein roikkuvat korut.

Alku oli vaikeaa eikä kokonaan jäinen ja kylmä auto auttanut tilannetta.

Juhlittiin uuden huoneiston saapumista tuttavapiiriin. Eli oli tuparilauantai.

Asuntoa ehdittiin juhlia parituntia ennenkuin asunnonhaltijalla tuli nukkumaanmenoaika.

Toinen nukkui ja muille iski kerralla kamala nälkä.

Jatkettiin juhlimista.

Nukkumaan menijästä huolimatta...

...kunnes tajuttiin lähteä muualle. Keltaistentalojen kylälle.

Joten kuinka tämän suunnitelman epäonnistuminen auttoi toista suunnitelmaa?

Noh,  miun oli tarkotus lähteä tupareista yöllä ajelemaan maalle päin eli juhliminen olisi jäänyt pienemmälle alalle. Nyt kun juhlat olikin ohi jo parissa tunnissa eipä haitannut ollenkaan aikainen poistuminen.

Meillä jatkettiin erilaisten pelien seurassa. 

Yöllä ajellessa tehtiin liiankin läheistä tuttavuutta kahden hirven kanssa.

Kuinka aloittaa suunnittelu niin, että suunnitelma on tehokas muttei vie liikaa aikaa että sen pystyisi toteuttamaan mahdollisimman nopeasti?