tiistai 20. marraskuuta 2012

Puolikkaan puolikas




Tää aamu alkaa B:llä ja toinen aamu alkaa T:llä.
Tänää on ollu puolikkaitten valtakuntien päivä.
 
Päivä on yks kokonainen, eli sillonha se sisältää myös
 kaks puolikasta ja jos oikein menee hankalaks
ni se voi sisältää neljä eri päivää.
Tänään ja tänään on ollu aivan täysin kaks eri päivää.


Ensimmäine päivä alko B:llä sillonku heräsin eli brunssilla. Oikeesti se alko jo kaks tuntia ennempää ku autettiin ja osallistuttiin parantamaan kaverin tulevaisuutta eli vietii hänet kouluu samalla ku käytiin eksymättä jälleen naapuri kaupungissa. 




Ajomatkan aikana
tuli havahduttua siihen
ettei enää ollukka mukavasti
lämpimän peiton alla tuhisemassa,
kissa mahan päällä, joten 
Haluaa aamuteeetä!









Heräämine piti ajottaa tuttuun ja turvalliseen paikkaan, 
mikä oliskaan parempi paikka ku vakio 
aamupäiväiltapäiväilta kahvio, jossa on monen monen
tuntia istuttu ja mietitty maailmaa. 
Aamu B, alkoi vihdoin suurella kupillisella teetä ja lounas-
salaatilla. 

Lounaan jälkee Lauri ---> 
lähti töihin ja ite apostoloin kotia.
Matka ei onneks oo pitkä, silti löysin uuden 
elementin tuhannesti kävelyltä tieltä. Kaivonkansi. En oo huomannu sitä enne.






 Matkan yks 
hienoimmista kohdista
on meijän kotikatu.
Varsinki keväällä ku nuo
koivut alkaa tekemää
hiirenkorvia ja talvella
ku niihi on satanu
yön aikana paksu
kerros puuterilunta.








Uneliaana kotiin päästyä ei oo mitään
muuta parempaa tekemistä ku vaan olla.
Löhöillä isossa mukavassa nojatuolissa
ja kattoa lepposta sarjaa,
How I met your mother.








 Tänään näin myös telkkarista ensimmäistä kertaa
tänävuonna coca cola- joulupukki mainoksen.
Eli voin jo käydä haaveilemaan joulusta ja
ettiä kaappien perältä joululaatikon, selvittää
kaikki jouluvalojen solmut ja koota paperisen 
joulutähden ikkunaan.                                                                                     





Toinen aamu aamu alkaa T:llä. 
Edellisen mukavan aamun jälkee ei oo miellyttävää herätä kauheeseen turhautumisen tunteeseen.
Oot levänny valmiiks ja valmistautunu henkisesti lähtemään töihin. Sateessa käveltyä sen 
kilometrin verran ei ole kiva saada tietää saaneensa vapaapäivän.
Työpäivä fiiliksellä ollu kummatkin aamut ei ole kiva saada vapaapäivää koska se päivä meni jo.
Tämän jälkee pitääki rientää moneen eri paikkaan ja ehtiä käymään yllättäen kaupassa ja 
loppujenlopuksi myöhästyt silti kyydissä ja joudut kävelemään sateessa takaisin kotia
---turhantakia vain turhautumisen takia.

Käytännössä sama päivä kahdessa eri päivässä ja kahdessa täysin erihenkisessä aamussa.
Huomenna haluaisin herätä iha yhtenäisessä päivässä, joten näihin tunnelmiin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti