Poloinen

Nostan käteni ilmaan.

Viittaan sen merkiksi, että olen paikalla.

Olen paikalla, enkä ole enää kipeä.

Loppuviikko meni sängynpohjalla maatessa sekä sarjojen tuijottelussa.

Nyt vihdoin kuume on laskenut ja tuntuu, että saan henkeä.

Kurkku ei tunnu kaktukselta eikä tarvitse rampata kaupassa ostamassa kurkkukarkkeja.

Syksy tekee loppuaan, kaikki lehdet ovat jo tippuneet ja joulu tekee tuloaan.

Joulun odotus on virallisesti alkanut kohdallani. 

Ensimmäiset joululaulut kuuntelin jo viimeviikolla, ave maria ja tonttu laulettu useampaan kertaan läpi.

 Kaupasta löydetty ensimmäiset joulukoristeet ja perinteinen helsinginmatka varattu kalenterista , joten miksen saisi käydä jo nyt odottamaan?

Eipä tässä loka-marraskuussa ole muuta odoteltavaa.

Viimeset pari päivää on saanu tapella oikein kunnolla.

Auto.

Onko miunkin auto-onni näin huono.

Eikö riitä, että saman katon alla elää vaan yksi huonoauto-onninen vai pitääkö niitä olla nyt kaks?

Vielä syksyn alussa olin onnellinen valkoisen polon omistaja, nyt olen vihreän polon omistaja.

 Upeaa lähteä huomenna uudella kokemattomalla autolla kuskaamaan muita pidemmän matkan päähän.

Hiukan jännittää, pakko myöntää.

Pelkääjän puolen ovessa ei ole kuorta ja ikkuna on kiilattu pönkällä ylös.

Moottorissa vikaa ja radio paukkuu millon mitenkin.

Toivottavasti ei jätä tienvarteen.

Sekä toivotaan, että Immeksi ristitty uusi auto jaksaa ja palvelee vielä pitkään, polosen väistettyä tieltä.

Luulin, että tällein tapahtuu vain tuhkimossa.

Manu joutu suurempaakin suurempaan pulmaan eräänä iltana. 

Pitkään temusi takin kanssa kunnes kuului surullinen uikaus ja nenä pilkisti takin hihasta.

Huomista taidenäyttelyä odottaessa.